Kategoria

Uutiset

Freja Harkke on Å Communicationsin uusi toimitusjohtaja

Freja Harkke on Å Communicationsin uusi toimitusjohtaja

Å Communications saa uuden toimitusjohtajan. Rekrytointi tehtiin sisäisesti, ja uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty asiakkuusjohtaja Freja Harkke.

Freja on työskennellyt Å Communicationsilla syksystä 2021 lähtien toimenkuvanaan projektinhallintaa ja myyntiä.

“Kiitän yhtiön hallitusta luottamuksesta ja odotan innolla, että pääsen kehittämään Å:n toimintaa yhdessä tiimin kanssa. Toivotan Sanna-Marialle onnea uusissa haasteissaan!”

Frejalla on vankka kokemus markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä, ja hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa teknologia- ja koulutusaloilla.

Sanna-Maria Sarelius, Å:n toimitusjohtaja ja osakas vuodesta 2017 lähtien, jatkaa markkinoinnin ja brändäyksen parissa yrittäjänä.

“Olen erittäin iloinen, että olemme löytäneet uuden toimitusjohtajan omista riveistämme, ja olen vakuuttunut, että Å tulee kukoistamaan Frejan johdolla.”

“Sarelius on tehnyt erinomaista työtä, ja hänellä on ollut ratkaiseva rooli Å:n menestyksessä, sanoo hallituksen puheenjohtaja Tom Simola. Sarelius on ollut mukana alusta asti ja rakentanut Å:n liiketoimintaa. Haluan esittää suuret kiitokset hänelle ja samalla toivottaa Å:n uusi toimitusjohtaja Freja Harkke tervetulleeksi uuteen rooliinsa. Harkken laaja osaaminen tulee viemään Å:ta kohti uusia menestyksiä.”

Freja Harkke aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta 2023. Sanna-Maria Sarelius päättää toimensa 31. lokakuuta.

Haemme asiakkuuspäällikköä!

We’re hiring!

Nautitko merkityksellisestä viestinnästä ja pirteästä työtahdista? Arvostatko sujuvan yhteistyön riemua, mutta tartut myös itsenäisesti toimeen? Kiinnostaako myös verkkokehitys ja digimarkkinointi? Saatat olla etsimämme työkaveri! 

Haemme asiakkuuspäällikköä! 

Å:n asiakaspäällikkönä pääset vastaamaan asiakkuuksista, vetämään mielenkiintoisia projekteja sekä koordinoimaan erilaisia tuotantoja. Sinulle on luontevaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, kiinnostut asioista ja ilmiöistä ja pidät langat tiukasti käsissäsi.

Toivomme sinulta

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta,
  • projektijohtamiskokemusta mainos- tai viestintätoimistosta ja/tai kokemusta markkinoinnin ja viestinnän johtamisesta
  • hyviä yhteistyötaitoja, kehittämisotetta ja kiinnostusta viestinnän ja markkinoinnin monipuoliseen kenttään

Työkielet ovat suomi ja ruotsi. Työ on kokoaikainen ja Å:n työntekijöillä on mahdollisuus joustavaan etätyöhön. Työn aloitus sopimuksen mukaan, mielellään jo elokuussa.

Å Communicationsilla sinua tsemppaa iloinen ja mukava työporukka, uusissa ja viihtyisissä työtiloissa Turun keskustassa! Kasvavassa ja kehittyvässä viestintätoimistossamme pääset osaksi monipuolisia ja inspiroivia projekteja ja hankkeita.

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen toimitusjohtaja Sanna-Maria Sareliukselle osoitteeseen sanna.sarelius@acomm.fi 30.6. klo 23:59 mennessä. Voit myös soittaa Sanna-Marialle, joka antaa mielellään lisätietoja: 040 730 6075.

Sanna-Maria Sarelius

Toimitusjohtaja

Maria Rautio-Runeberg on Å Communicationsin uusi viestintäasiantuntija

Maria Rautio-Runeberg on Å Communicationsin uusi viestintäasiantuntija

Å:n porukka sai toukokuussa uuden, aidosti paljasjalkaisen turkulaisen työkaverin, kun Maria Rautio-Runeberg hyppäsi mukaan kuvioihin. Aikaisemmin muun muassa WWF:llä viestinnän asiantuntijana ja Earth Hour -ympäristötempauksen tuottajana työskennellyt Maria vahvistaa Å:n tiimiä sekä teroitetulla kynällään että video- ja someosaamisellaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan tiimiin, Maria!

Millainen opiskelu- ja työtaustasi on?

– Valmistuin medianomiksi vuonna 2010 ja viime syksynä aloitin digitaalisten mediapalvelujen YAMK-opinnot. Opintoni ovat nyt opparia vaille valmiit! Olen tehnyt töitä media-alalla kohta 15 vuotta ja tittelirepertuaaristani löytyy vaikka ja mitä; toimittaja, päätoimittaja, videotuottaja, sisältöstrategi, viestintäasiantuntija… Olen työskennellyt muun muassa Ylellä, Luonto-Liitossa, WWF:llä ja Radio Novalla.

Mitä odotat eniten työltäsi Å:lla?

– Olen trenditermeillä ilmaistuna media-alan generalisti; aika hyvä monessa asiassa. Rakastan kielikikkailuja, kauniiden kuvien ottamista sekä luovaa ideoimista. Å:lla uskon pääseväni suunnittelemaan ja toteuttamaan monikanavaista, vaikuttavaa sisältöä sekä ottamaan kaiken hyödyn irti laajasta osaamisestani. Uskon ja toivon pääseväni tekemään myös vastuullisuusviestintää, joka on erityisen lähellä sydäntäni. Viestinnällä on valtava vaikutus meihin kaikkiin ja toivon pääseväni tekemään työlläni maailmasta edes vähän paremman paikan.

Miltä unelmiesi kesäpäivä näyttää?

– Unelmieni kesäpäivään sisältyy perhettä, ystäviä, naurua, auringonpaistetta, meri ja kiireettömyyttä. Todella kuumina päivinä on myös ihana mennä metsään hellettä pakoon ja nauttia rauhasta.

Å Communications on viestintään, visuaaliseen muotoiluun ja verkkosuunnitteluun erikoistunut toimisto. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Sanna Sarelius

Toimitusjohtaja

Freja Harkke

Projektipäällikkö

Hanna Sjöbring

Projektijohtaja

Annika Welling-Nyberg aloittaa viestinnän suunnittelijana Å Communicationsilla

Annika Welling-Nyberg aloittaa viestinnän suunnittelijana Å Communicationsilla

 

Uusi vuosi toi Å:n tiimiin uuden jäsenen: Annika Welling-Nyberg on aloittanut Å Communicationsilla viestinnän suunnittelijana. Lämpimästi tervetuloa tiimiin Annika!

Mistä tulet Å Communicationsiin ja mikä on lempiasiasi viestinnässä?

– Olen luonnontieteiden kandidaatti ja biologian lisäksi olen opiskellut luontokuvausta, luovaa kirjoittamista sekä visuaalista suunnittelua. Usean vuoden ajan hankin lisätienestiä freelance-valokuvaajana, mitä kautta päädyin myös viestintätehtäviin. Lukeminen on aina ollut tärkeää minulle ja nautin kovasti siitä, kun keksin hyvin istuvan muotoilun – yksinkertainen on usein kaunista. Hauskinta viestintätoimistossa viestinnän suunnittelijana työskentelemisessä on se, että pääsee jatkuvasti tutustumaan uusiin aihealueisiin ja ihmisiin. Maailmassa on paljon jännittäviä asioita tutkittavana!

 

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

– Vapaa-ajalla nautin perheeni kanssa olemisesta. Lisäksi luen, pyöräilen, ulkoilen luonnossa, puuhastelen puutarhassa, käyn mökillä Paraisilla, tapaan ystäviä, pyyhin pölyjä kirjoituskoneistani sekä pohdiskelen. Seisoskelen aika paljon jalkapallokentän laidalla ja joskus toimin vapaaehtoisdoulana. Vaikka hauskaa tekemistä on paljon, arvostan myös vapaa-aikaa vailla sen kummempia suunnitelmia.

 

Mitä toivot uudelta vuodelta 2022?

– Aloitin vuoden uudessa työssä, josta olen todella iloinen. Odotan innolla oppivani viestinnästä lisää kokeneilta kollegoiltani samalla kun pääsen haastamaan itseäni laadukkaan tekstin ja kuvien tuottamisessa eri asiakkaille. Lisäksi toivon, että vuonna 2022 pääsen osallistumaan moniin kulttuuritapahtumiin ja elämään muutenkin vapaampaa elämää!

 

Å Communications on viestintään, visuaaliseen muotoiluun ja verkkosuunnitteluun erikoistunut toimisto. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Sanna Sarelius

Toimitusjohtaja

Freja Harkke

Projektipäällikkö

Hanna Sjöbring

Projektijohtaja

Freja Harkke on Å:n uusi projektipäällikkö

Freja Harkke on Å:n uusi projektipäällikkö

 

Tiimimme on saanut vahvistusta uudesta projektipäälliköstä, hän on Freja Harkke! Freja aloitti työnsä 1.9.2021 ja tulee huolehtimaan mm. Å:n projektijohtamisesta ja asiakashankinnasta.

1. Kuka olet ja miten löysit luoksemme?

– Nimeni on Freja ja asun Turun keskustassa kahden poikani, mieheni ja harjasgekkomme kanssa.

Tarinani Å Communicationsille päätymisestä alkaa paikallislehden lukemisesta. Å:ta käsittelevässä artikkelissa mainittiin toimiston kaipaavan vahvistusta projektijohtamiseen. Mielestäni 20 vuoden kokemukseni juuri kyseiseltä alalta sekä markkinoinnista ja viestinnästä sopivat täydellisesti työnkuvaan, joten otin yhteyttä toimitusjohtajaan Sannaan.

Olen aikaisemmin työskennellyt markkinoinnin ja viestinnän johtoasemissa teknologia-, koulutus- ja kulttuurialoilla. Olen myös toiminut konsulttina keskittyen asiakkaiden tukemiseen sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä sekä mediasuhteissa. 

2. Mitä odotat eniten työltäsi Å:lla?

– Odotan innolla tietenkin erilaisten asiakasprojektien parissa työskentelyä sekä Å:n asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin tutustumista. Sen lisäksi tulen vahvistamaan uusasiakashankintaa. Siitä tulee varmasti hauskaa ja haastavaa. Koska Å on kasvava yritys, on myös tarpeen kehittää yrityksen toimintatapoja ja prosesseja. Sellaisesta työstä minulla onkin kokemusta, joten tartun mielelläni toimeen.

Vastatakseni kuitenkin kysymykseen: eniten odotan monipuolista tehtävänkuvaa ja sitä, että pääsen oppimaan uutta!

3. Kuvaile, miltä unelmapäiväsi näyttää!

– Unelmapäivänäni nautin lämmöstä ja auringonpaisteesta perheeni seurassa, mieluiten purjeveneellä seilaten kauniissa saaristossamme – toki Tukholman tai Kroatian saaristot kelpaavat myös… Päivällisen syömme jossain tunnelmallisessa ravintolassa ja alkuun nautin lasillisen kuivaa ja kylmää kuohuvaa – lempijuomaani.

Kiva saada sinut mukaan kuvioihin Freja, lämpimästi tervetuloa Å:n porukkaan! ❤

Kristiina Teppo aloittaa viestintäsuunnittelijana ja sisällöntuottajana

Kristiina Teppo aloittaa viestintäsuunnittelijana ja sisällöntuottajana

 

Tutustu Å:n uuteen viestintä­suunnittelijaan ja sisällön­tuottajaan, taivalkoskelaislähtöiseen Kristiina Teppoon! Kristiina sijaistaa Veronica Aspelinia, joka jää äitiysvapaalle syyskuussa.

1. Mikä sai sinut hakemaan juuri tätä työtä?

–  Tiesin jo opiskeluaikana haluavani työskennellä kielten ja viestinnän parissa. En kuitenkaan ajatellut löytäväni niiden täydellistä yhdistelmää Turusta, aikaisemmasta opiskelukaupungistani. Kun näin Å:n työpaikkailmoituksen, oli hakemuksen lähettäminen minulle itsestäänselvyys – tämähän on unelmatyö!

2. Mitä erityistaitoja sinulla on sen lisäksi, että olet loistava viestijä?

–  Minulla on harvinaisen hyvä huumorintaju ja olen taitava pakkaamaan matkalaukkuja. Melko maistuvaa vegaanista omenapiirakkaa osaan leipoa myös.

3. Mitä odotat eniten Å:lla työskentelyltä?

–  Minulla on paljon asiaosaamista viestinnästä ja kielistä, mutta olen myös hyvin luova. Odotan innolla sitä, että pääsen yhdistämään nämä ominaisuudet arjen työssä, kun luon mielenkiintoisia tekstejä ja sisältöä asiakkaillemme. Lisäksi on mahtavaa päästä osaksi toimiston työtä brändien ja konseptien kehittämisen parissa, minusta on hirveän hauskaa keksiä esimerkiksi sloganeja!

Lämpimästi tervetuloa mukaan tiimiin, Kristiina! ❤

Tiimimme kasvaa!

Tiimimme kasvaa!

Keräsimme kesäkuussa roskat hyväntekeväisyysprojektiin Siisti Biitsi. Kuvassa Sanna Sarelius, Sam Sihvonen, Niko Kauranen, Hanna Sjöbring, Auli Falkenstam ja Jake Papinaho.

Kevään aikana tiimiimme liittyi web-kehittäjä Auli Falkenstam. Satakuntalaissyntyinen Auli on aikaisemmin työskennellyt mm. Briiffissä ja Fonectalla.

1. Mikä on sinun koulutus- ja työtaustasi?
– Monien eri opintojen ja työpaikkojen jälkeen päädyin opiskelemaan tietojenkäsittelyä ja löysin sieltä kutsumukseni. Olen työskennellyt nettisivujen parissa nyt yhdeksän vuotta.

2. Miksi halusit työskennellä Å:ssa?
– Minulle jäi todella hyvä fiilis paikasta käytyäni haastattelussa. En tuntenut Å Communicationsia entuudestaan, mutta Sannan (Sarelius, Å:n toimitusjohtaja) kertoman perusteella Å tuntui työpaikalta, joka vastaa arvojani.

3. Minkälaisia työtehtäviä odotat eniten työssäsi?
– Odotan mielenkiinnolla kaikenlaisia projekteja, joissa saan kehittää osaamistani ja joissa voin auttaa asiakasta. Haluan kehittää osaamistani kokonaisvaltaisesti.

4. Mitä sinä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
– Suurimmaksi osaksi vapaa-aika kuluu nelivuotiaan poikani kanssa. Sen lisäksi pelaan tietokonepelejä, luen ja katson kauhuelokuvia.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! 

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Vuosi 2020 on pian paketissa! Vuosi täynnä epävarmuutta ja nopeita muutoksia, mutta myös kehitystä, innovaatioita ja kasvua. Olemme ylläpitäneet ja luoneet uusia asiakassuhteita etänä, vetäneet työpajoja ja koulutustilaisuuksia Teamsissa ja Zoomissa sekä tutustuneet uusiin tiimin jäseniin virtuaalisten kahvitaukojen aikana. Olemme testanneet uusia työskentelytapoja ja sopeuttaneet niitä projekteihin ja palveluihin. Vuosi on vaatinut nopeaa reaktiokykyä ja ketteryyttä. Olemme iloisia siitä, että vanhat asiakkaamme ovat pysyneet kanssamme, samalla kuin uusia asiakassuhteita on syntynyt.

Tänä vuonna työskentelimme mm. seuraavien projektien parissa:

Mikä parasta, tiimimme on kasvanut neljällä mahtavalla tyypillä! Viestinnän suunnittelija Veronica Aspelin aloitti tammikuussa, projektipäällikkö Hanna Sjöbring muutti Tukholmasta Turkuun huhtikuussa, graafinen suunnittelija Jake Papinaho liittyi tiimiin elokuussa ja Senior Web Developer Niko Kauranen marraskuussa. Lue lisää Jakesta ja Nikosta täältä! Tällä hetkellä etsimme Junior Web Developeria, lisää työnkuvasta täältä. Lokakuussa muutimme Logomosta Hansakortteliin ja maaliskuussa pääsemme asettumaan vasta uusittuihin tiloihin samassa kiinteistössä.

Kova työmme on tuottanut tuloksia myös taloudellisesti: liikevaihtomme melkein kaksinkertaistui vuoden aikana ja tuloksemme on positiivinen jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tämän ansiosta voimme jatkaa palvelujen, prosessien ja osaamisemme kehittämistä asiakkaidemme hyväksi.

Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tästä vuodesta. Vietämme joululomaa  23.12.–3.1. Iloista joulua ja hyvää uutta vuotta 2021!

Å-tiimi

Uusia tyyppejä Å:ssa!

Uusia tyyppejä Å:ssa!

Jake Papinaho & Niko Kauranen

Elokuussa meillä aloitti uusi graafikko, kiipeilijä ja perheenisä, Jake Papinaho. Jake on kotoisin Minneapoliksesta, USA:sta ja muutti Suomeen Ruotsin kautta noin kymmenen vuotta sitten. Viimeisten vuosien aikana Jake on työskennellyt mainostoimistoissa Rovaniemellä, Hämeenlinnassa ja Tampereella, mutta vapaa-aika kuluu pääosin metsäretkillä perheen kanssa ja vapaakiipeilyn parissa.

– Haluan työskennellä yrityksessä, jonka arvot ovat lähellä omiani ja kasvaa osaksi tiimiä. Haluan myös käyttää hyväksi aikaisemmin oppimaani, mutta kuitenkin niin että minua haastetaan graafikkona. Å Communicationsilla saan työskennellä sellainen suunnittelun parissa, joka parantaa arkea, rakentaa kestävämpää yhteiskuntaa ja tukee terveellistä elämäntapaa, sanoo Jake.

Marraskuussa websuunnittelija- ja kehittäjä Niko Kauranen hyppäsi Å:n riveihin. Niko tulee työskentelemään Senior Web Developer roolissa. Nikolla on parinkymmenen vuoden kokemus sivustojen suunnittelusta, kehittämisestä ja konseptoinnista, ja viimeisen kolmentoista vuoden ajan Niko on tehnyt tätä työtä oman yrityksen Propellon kautta. Niko haluaa löytää kestäviä ratkaisuja, jotka säästävät aikaa ja tekevät asiakkaan arjesta hieman helpompaa. Vapaa-aikansa Niko kuluttaa pääosin musiikin parissa, erityisesti rumpujen kanssa.

– Olen saanut useita työtarjouksia vuosien saatossa, mutta juuri tässä kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Menneinä vuosina olemme tehneet monta yhteistyöprojektia, joten tiedän että työtapamme, arvot ja tavoitteemme ovat samoja, sanoo Niko.

– Jake ja Niko ovat molemmat osaavia, kokeneita monilahjakkuuksia ja sen lisäksi todella mukavia ihmisiä. Heillä on myös loistava musiikkimaku, minkä Å:n musanörtit ovat ilolla huomanneet, Å Communicationsin toimitusjohtaja Sanna-Maria Sarelius toteaa.

Tervetuloa tiimiin Jake & Niko!

Å Communications